Istuin tänään sohvalla ja katsoin telkkaria, en ymmärtänyt mitään mitä siinä sanottiin.  Huomasin vain ohjelman alku ja lopputekstit ja sen hilpeän kornin musiikin. En edes tiedä kuuluivatko loppu ja alkutekstit samaan ohjelmaan.

Jossai ohjelman puolivälissä äiti tuli puhumaan minulle jotain, se tuli siihen eteen ja alkoi selittää jostain aivan käsittämättömästä. Nyökkäilin vain ymmärtäväisenä tajuamatta mitään, miettien koko keskustelun ajan vain sitä miten käsivarsieni arvet olivatkin kauniit.

Se ei tajunnut mitään, selitti vain jostain. Naurahdellen aina väliin niinkuin sillä on tapana. Naurahtelin mukana niinhän minun kuului tehdä?

Olen jo pidemmän aikaa miettinyt sitä kuinka pihalla aikuiset ovatkaan. Se miten yleistä mm. masennus, itsetunto-ongelmat, syömishäiriöt, päihdeongelmat ja itsetuhoisuus nykymaailmassa nuorten keskuudessa ovat tuntuu olevan vieras asia niille kaikille. Oman lapsenkaan ongelmia ei suostuta näkemään tai hyväksymään. Minulla on mm. ystävä joka on täysin alkoholisoitunut jo 16 vuoden iässä, vanhemmat eivät nää mitään ongelmaa.

Suurin osa ihmisistä ei halua myöntää ongelmia, onhan tämä hyvinvointivaltio, eihän kukaa meillä nälkäänkään joudu kuolemaan. Miksi kukaan meillä voisi masentua?

Vanhemmat, olisiko jo aika avata silmät?

Me ollaan tulevaisuus, ja se ei näytä kovin hyvältä.