Kokopäivän olen miettinyt kuinka kaunis ilma ulkona onkaan. Tasan kerran olen kuitenkin uskaltanut astua tuohon kauniiseen paisteeseen. Niin koska päästin kissan ulos.

Ilman kissan vaativaa naukumista olisin jättänyt senki kerran luultavasti pois.

Koko päivän olen hyppinyt kahden näytön välillä, telkkarin ja tietokoneen. Naamakirjasta olen saanut koko päivän lukea sitä kuinka onkaan juuri tänään ihanaa kiertää terasseja tai ottaa aurinkoa pihalla tai lähteä muuten vaan kaupungille olemaan.

Minä en vain uskalla.

Kun olen joensuussa, koulussa, ulos menemiseen on jokin syy, on jokin syy lähteä lenkille kun joku pyytää, on joku syy menä viemään roskat koska muuten kämppis suuttuu.

Kun olen kotona en vain uskalla.

Niin ja kun tupakallakaan ei saa käydä, äiti kun ei sitä hyväksy.

Iltaröökeillä kuitenkin käyn joka ilta kotona ollessani. Niin meinasin myös tänään. Täksi illaksi suunnittelin itseasiassa jopa enemmän! Voisin pihistä isältä yhden kaljan ja lähteä yöllä vaeltamaan.

Yöllä ku ei ole ketään näkemässäkään, ei tavitse mietiä sitä mitä muut ajattelevat. Saa vain mennä niinkuin itse haluaa.

Tänä yönä voisin uskaltaa.

Ottaisin kaapista yhden oluen, sieppaisin mukaan tupakat ja tulet, pukisin jalkaani kengät ja astuisin piemeään kevät yöhön.

Voisin kiivetä taas sille kalliolle jossa minulla oli ennen tapana polttaa salaa tupakkaa. Silloin kun suurin pelkoni oli vielä se että äiti haistaa tupakan savun.

Mutta niin, tänä yönä mie uskallan.